perjantai 10. tammikuuta 2014

Haaste hevosenomistajille

Moikka,

Tää haaste on ollut todella monessa blogissa ja se vaikutti ihan kivalta, joten ajattelin nyt itsekkin sitten tehdä tämän.
Huomenna onkin sitten aluevalkut ja mennään ainakin lauantaina sinne Nadjalla, mutta sunnuntaina en ole vielä varma kummalla menen. Laura tulee valmennuksiin mukaan kuvaamaan, joten tiedossa olisi sitten videomateriaalia ainakin Lauantailta. Mutta nyt siis siihen haasteeseen:

Tämä haaste on tarkoitettu niille jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastattaisiin vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Sinun pitää kertoa blogissasi kenet olet haastanut.

K E R R O   H E V O S E S T A S I :   R O T U ,   T A S O   J A   H I E M A N   L U O N N E T T A .

(kerron nyt vaan meidän omista hepoista, muista voitte lukea niiden omista välilehdistä)

Nadja eli oikealta nimeltään Scaldia's Nadja on 9-vuotias new forest tamma. Kisoissa ollaan Nadjan kanssa menty 80-90cm ja yksi 100cm rata, kotona vähän korkeampaa. Koulupuolella Nadja on suunnilleen HeC:n tasoinen. Nadja on todella ystävällinen ja sitä pystyy pienemmätkin lapset taluttamaan ja Nadjalla on myös talutettu pieniä lapsia.  Nadja on tosi utelias ja se tykkää aina tutkiskella kaikkea uutta. Se ei pelkää mitään, joten sen kanssa on ihana maastoilla ja esteilläkään se ei koskaan kyttäile mitään. Sillä voi hypätä mitä vaan mistä kulmasta vaan ja se aina yrittää hypätä. Nadjalla on ratsastaessa "oma moottori", joten sitä ei ainakaan tarvitse potkia eteenpäin. Välillä poni haluaisikin mennä turhan reippaasti, mutta kyllä siltä jarrutkin löytyy.




Cina on 85cm ja 19-vuotias minishetlanninponi tamma. Se on ollut meillä noin 9 vuotta. Olen Cinalla itsekkin aloittanut kunnolla itsenäisesti ratsastamisen. Cinalla olen itse kisannut lähinnä agilityä ja ohjasajoa, joissa se toimii hyvin, mutta pienet tytöt on Cinalla kisannut korkeimmillaan 30-40cm. Nuorempana olen itse Cinalla hypännyt yksittäisenä 50cm:kin. Cina on mennyt koulukisoissa raviohjelmia, mutta tykkää myös laukata, varsinkin maastossa.
Cina on todella kiltti ja siihen pikkutytöt usein ihastuvatkin. Se ei ratsastaessakaan nykyään enää keksi mitään omia metkuja, joita se teki nuorempana, joten sillä voi aloittelijatkin huoletta mennä. Cina on todella rakas enkä antaisi pois mistään hinnasta <3!



Wallu eli oikealta nimeltään Heritage Waltter on tallimme vahin heppa. Se on jo 22-vuotias ja se on rodultaan lämppäri. Wallukin on ollut meillä jo 9 vuotta <3! Wallu on meidän ensimmäinen hevonen ja pysyykin meillä sen loppuelämän ajan. Wallu on entinen ravuri, mutta on se esteitäkin jonkin verran nuorena poikana kerennyt kisata. Wallulla on superihana luonne, eikä se tekisi pahaa kenellekkään ikinä. Sillä on kiva ratsastaa ja se osaa kulkea nätissä muodossa. Sillä aika paljon maastoillaan ja kerran-pari viikossa jumpataan kentällä.




H E V O S E T   V A I   P O N I T ?   M I K S I ?

Ponit varmaan tällä hetkellä, koska  meillähän on kotonaki melkee kaikki poneja ja Walluki on aika pieni, mutta kyllähän hepatki on tietenkin tosi kivoja.


E N S I M M Ä I N E N   H E V O N E N   /   P O N I ,   J O L L A   R A T S A S T I T   I T S E N Ä I S E S T I   E N E M M Ä N ?

Periaatteessa Wallu, jolla menin jo sillon ihan pienenä itsenäisesti, mutta aika pian Wallun tulon jälkeen ostettiin Cina nii varmaanki sit Cinalla.




K U M P I   P A R E M P I ,   K E N G Ä T Ö N   V A I   K E N G Ä L L I N E N ?   H E V O S E S I   K E N K I E N   K O K O ?   ( J O S   S E   O N   K E N G Ä S S Ä )

Se riippuu tietenki ihan siitä että missä käytössä heppa on ja kuinka nopeasti/helposti sen kaviot kuluu, mutta itse tykkään pitää hepoilla kengät jalassa. En nyt valitettavasti muista yhtään minkäkokoisia kenkiä meidän hepat käyttää, vaikka olenkin aina paikalla ku meijän hpat kengitetää :D.


K L I P P A U S :   P U O L E S T A   V A I   V A S T A A N ?

Tääki riippuu ihan siitä millä käytöllä se heppa on ja kuinka paljon se hikoilee ja yms. Et en nää siinä kauheesti mitään tarvetta  klipata heppaa, jolla vaan köpötellään maastossa.




T A R H A A V A T K O   H E V O S E S I   Y K S I N   V A I   L A U M A S S A ?   M I K S I ?

Meillä tarhaa Nadja ja Keksi samassa, Felix ja Cina samassa ja Tizi ja Wallu erikseen, mutta sit ku nää hokkikelit loppuu nii ois tarkotus varmaa koittaa yhistää Tizi ja Wallu ku onhan se kivempi että hepat saa tarhata kaverin kanssa, ku nehän on laumaeläimiä :). Kesäisin meilä on kaikki hepat ollu samalla isolla laitumella.


R A T K A I S E E K O   H E V O S E S S A   E N E M M Ä N   S E N   L U O N N E   V A I K O   U L K O N Ä K Ö   ( K U T E N   V Ä R I ) ?

Tietenkinhän se luonne ratkaisee enemmän, mutta onhan se aina plussaa jos on vielä tosi nätti. Että jos nyt ihan totta puhutaan, niin vaikka hevosella olisikin kiva luonne, mutta olisi todella ruma, niin en tiedä ostaisinko sen välttämättä ( jos siis oltaisiin ostamassa hevosta). Että kyllä se ulkonäkökin on silleen omalla tavallaan aika tärkeä.





M I L L A I N E N   O N   H Y V Ä   H E V O S B L O G I ?

Semmonen, jossa tulisi säännöllisesti ja aika usein postauksia, ne ois sopivan pitkiä, mutta ei mitään romaaneja. Sitten ois postauksissa kivoja kuvia ja aika usein videoita ja sit semmonen kiva ulkoasu.



P A H I N   T I P P U M I S E S I ?

En tarkalleen muista kuinka monta kertaa olen tippunut, mutta on sieltä ponin selästä tultu lennettyä aikas monta kertaa, mutta ei ole onneksi koskaan  sattunut mitään pahempaa, kuin mustelmia vaan. Mutta mitä mä nyt muistan nii ehkä yksi pahimmista oli se kun menin pienempänä Cinalla pellolla ja sitten yhtäkki Cina lähti kiitolaukkaa ja sitten teki ison pukin ja lensin suoraan ponin eteen ja poni sai juuri ja juuri hypättyä ylitseni, mutta sen etujalat kolahti kylkeeni sen verran kovaa, että siihen tuli mustelma. Mutta onneksi se kerkesi hyppäämään, ettei astunut päälleni.






K U I N K A   M O N T A   L O I M E A   H E V O S E S I   O M I S T A A ?

Nadjalla jotain 7, Cinalla ja Felixillä 4, Wallulla varmaan 10, Tizillä 5 ja Keksillä jotain 8, en ole ihan varma, mutta mitä nyt päässä nopeasti laskin päässä.



K U I N K A   U S E I N   H E V O S E S I   L I I K K U U ?

Yleensä on 1 vapaapäivä, noin 2-3x viikossa mennään maastossa ja loput päivistä sitten kentällä. Tietty osa on kevyempiä päiviä ja jotkut taas vähän rankempia päiviä.





O L E T K O   V A R O V A I N E N   V A I   " U H K A R O H K E A "   R A T S A S T A J A ?

Jostain siitä väliltä, en ole mikään kovin varovainen, mutten ihan mikään uhkarohkeakaan, paitsi ehkä välillä :D.

Semmonen siitä nyt tuli, mitäs tykkäsitte?

-Julia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti