lauantai 9. elokuuta 2014

LSR Seurakoulukisat !

Moikka,
 
Oltiin tänään LSR:n järjestämissä seurakoulukisoissa. Menin Nadjalla HeC ja Tizillä HeA. Nadjan luokka alkoi klo 8.30, joten lähdettiin kotoa tasan seitsemältä, jotta oltaisi n.klo 7.40 kisapaikalla.
 
(Pyydän jo etukäteen anteeksi postauksessa olevista tosi huonolaatuisista kuvista, mutta saan kaveriltani piakkoin parempia kuvia...)
 
 
 
Alkukevennyksessä poni oli vähän jäykän oloinen, mutta taivutuksien ja siirtymisien jälkeen poni oli taas tosi vetreä itsensä. Verkassa harjoittelin rataan tulevia asioita, kuten lisäyksiä, pysähdyksiä ja peruutuksia yms. jotka sujuivat ihan kivasti. Verkan loppupuolella varsinkin tuli harjoitusravissa tosi mageita pätkiä ja poni oli kivan tasainen edestä, Jee! Annoin sitten ponin vähän hengähtää ennen radalle menoa.
 
 
 
Radalle mentäessä oli tosi hyvä fiilis, koska poni oli ollut verkassa niin kiva. Kun pilli soi meille lähtömerkiksi, lähdimme matkaan. Alkutervehdyksestä taisi tulla 7,5, eli suora linja ja hyvä pysähdys. Lisäys oli 6, eli ihan ok. Kolmikaarinen kiemuraura oli kivan tasainen ja siitä taisi tulla 6,5. Seuraavassa lisäyksessä tuli pieni tahtirikko, mutta kuitenkin 6. Pysähdys ja peruutus oli ihan kivat, peruutus oli vähän hätäinen. Lisäys oli taas ihan kiva ja siitäkin 6. Sitten laukannostossa tuli pieni pukki, joten siitä tuli 5,5. Laukkaympyrä taisi olla 6,5 tai 7. Kokorataleikkaus oli 6. Toinen laukka nousi ihan kivasti, mutta laukkaympyrällä poni vaihtoi ristilaukalle, jonka sain kuitenkin nopeasti korjattua. Vielä kokorataleikkaus laukassa ja sitten ravivoltti meni hyvin ja lopputervehdyksestä tuli 7. Eli siis pisteskaala oli 5,5-7,5 ja olin todella tyytyväinen rataan! Nadjan rauhallisuus radalla yllätti todella. Toivotaan, että ponilla on samanlainen mielentila ensi viikonloppuna Ypäjän kenttäkisoissa ;)
 
 
 
Radan jälkeen loppuverkkasin ponin, jonka jälkeen meidän prossat jo kuulutettiinkin. Tasan 64%!  Super Nadjuli <3 Eka HeC rata joka menee yli 60% ja vielä ihan reilusti. Nuo prosentit oikeutti sitten lopulta neljänteen sijaan. Kotona poni sai omenoita ja paljon rapsutuksia ja taputuksia.
 
 
 
Kun kello löi puol 3, lähdimme uudestaan kohti samaa kisapaikkaa, mutta vaan eri ponilla. Verkassa Tizi oli ihan kivan tuntuinen, mutta en saanut ratsastettua kaikkia apuja läpi kunnolla. Radasta en jaksa muuta selostaa, kuin että siellä oli ihan hyviä pätkiä, mutta se oli voinut mennä paremminkin. Olihan se kuitenkin meidän eka HeA, joten siihen nähden se meni ihan hyvin. Prosenteiksi tuli 60,5% ja loppujen lopuksi 5 sija! Voittajallakin oli vaan 62%, joten ei me kauas kärjen pisteistä jääty, vaikkei ollutkaan meidän paras rata. Päivän päätavoite oli saada molempien ponien kanssa yli 60% ja molemmat sen saivat, joten molempiin poneihin voi olla tosi tyytyväinen.
Huomenna suunnataan samaan paikkaan seura-estekisoihin Nadjan kanssa. Hypätään 80cm ja 90cm. Nämä kisat ovat LSR seuran 15-vuotis juhlakisat ja huomenna palkitaan normaalien palkintojen jakojen lisäksi niistä ratsukoista, jotka ovat kisanneet molempina päivinä, 3 parasta erikseen. Tää on mun mielestä tosi kiva idea!
 
Huomisesta siis taas postausta ja yritän saada äitin kuvaamaan meidän radat.
 
-Julia

1 kommentti: