tiistai 28. lokakuuta 2014

Kisoja, valmennuksia ja kuulumisia!

Moikka,
 
Pari viikkoa sitten meillä oli LoR:in seuramestaruudet esteratsastuksessa ja niin kuin edellisessä postauksessa mainitsin niin menin niihin Nadjan kanssa.
Juuri kisapäivänä oli ihan kamala sadekeli, joten koko päivä vietettiin märissä varusteissa. Onneksi verkka oli maneesissa, ettei tarvinnut märällä kentällä pomppia. Verkassa oli kyllä mielestäni vähän turhan monta ratsukkoa samaan aikaan, itse ainakin meinasin pariinkin otteeseen törmäillä siellä toisiin ratsukoihin. Nadja muutenkin jännittyi vähän normaalia enemmän verkassa, koska toiset hevoset menivät ohi niin läheltä. Kun päästiin laukkaamaan, ponikin rauhoittui ja verkkahypytkin onnistuivat hyvin.
 
Tizi <3
 
Menin ensimmäisenä luokkana 80cm. Rata sujui mielestäni hyvin ja paikatkin onnistui enimmäkseen oikeissa kohdissa. Pari hyppyä tuli vähän pohjaan, mutta poni selvitti ne hienosti. Perusrata päästiin nollilla ja uusinnassa otin aika varman päälle, pari tiukempaa käännöstä, mutta ei menty kamalan kovaa. Uusintakin päästiin maaliin nollatuloksella ja päästiin palkintojen jakoon keltainen rusetti suitsiin ripustettuna. Eli oltiin viidensiä siinä luokassa.
 
Toinen luokka oli mestaruusluokka ja sen arvostelu oli am5. Se tarkoitti sitä, että jos pääsee perusradan 0vp niin sitten uusintaan nostetaan esteitä 10cm. Perusrata oli 90cm korkeudella ja uusinta oli 100cm. 
 
(c) Teresa
 
 
Perusrata meni mun mielestä kivasti viimeiselle esteelle saakka, kunnes jostain syystä en keskittynyt lähestymiseen juuri ollenkaan ja mentiin päin esteiden kannatintolppaa. Poni oli ihan hämillään, että miksi me nyt mentiin päin tolppaa, mutta kun ohjasin sitä hyppäämään esten, niin poni hyppäsi ihan paikaltaan sen pystyn yli ja vielä ihan puhtaasti ja saatiin 0vp perusradalta. On se vaan niin ihana poni, ettei ota mistään tuommoisesta nokkiinsa. Moni heppa olisi varmasti kieltäytynyt menemästä enää yli.
Noh sitten oli pieni lepotauko, jonka jälkeen menin verryttelemään uusintaa varten. Me ei oltu menty kuin yksi metrin rata ennen noita kisoja, joten tavoitteena radalla oli saada enintään 2 pudotusta ja siltikin olisin ollut todella tyytyväinen.
Verkassa hypyt onnistuivat todella hyvin, paitsi kerran jäin jarruttelemaan liikaa laukkaa pois ja sen seurauksena mentiin okserin läpi, mutta onneksi ei käynyt mitään pahempaa, kuin että yksi puomi meni poikki. Seuraava hyppy onnistui taas hyvin.
Radalla poni oli todella hyvin kuulolla ja rata tuntui todella hyvältä. Metrisen kokoiset esteet eivät tuntuneet yhtään korkeilta ja nyt aletaankin pikkuhiljaa jättämään nuo 80cm radat ja lähdetään valloittamaan 90cm ja 100cm luokkia.
Mutta siis takaisin rataan. Esteet 1-3 onnistuivat hyvin, mutta neloselle toin ponin vähän huonosti, joten se tuli alas, mutta loppurata onnistu taas todella hyvin.
Tulos oli uusinnasta siis 4vp ja todella iloisilla mielillä kotimatkalle!
 
 
 
 
Viime viikolla käytiin K-Maatalouden alennusmyynneissä ja sieltä tarttui mukaan alennuksessa olleet Esperadon kisahousut, joissa on ruskeita yksityiskohtia. Sitten sieltä tuli mukaan Nadjalle ihan perus ruskeat Eskadronin butsit(?) ja vielä topparatsastushanskat.
 
Hihsissä tuli myös pyörähdettyä Lauantaina ja Sunnuntaina. Oli kyllä ihan erilaista, kun on tottunut monena vuonna, että Hihs pidetään Hartwall areenalla, mutta tänä vuonna ne olivatkin Helsingin jäähallissa. Sinällään ihan mukavaa vaihtelua, mutta itse kyllä tykkäsin enemmän, kun ne pidettiin Hartwall areenalla.
Muuten oli todella kiva taas päästä seuraamaan maailman huippujen ratsastusta ja kierrellä expoalueella, josko löytäisi jotain ostettavaa. Vaikka siellä oli kaikenlaisia alennuksia, niin sieltä ei tällä kertaa tarttunut mukaan muuta, kuin iso astiallinen heppanameja PS of Sweden kaupasta.
 
 
 
Keksin kanssa vuosi sitten...
 
 
Ensi viikonloppuna mulla on taas aluevalmennuksen Nadjan kanssa Lauantaina ja sitten Sunnuntaina mennään hyppäämään L-Uran seurakisoihin 90cm ja 100cm. Lauantaina menen aamulla Daisyn kanssa HeA luokan L-Uran kisoissa, kun aluevalmennukset ovat vasta illalla. Sitä seuraavalla viikolla mennään Daisyn kanssa aluekoulukatsauksiin.
 
Tänään minulla oli Daisyn kanssa Iian koulutunti laakspohjassa ja ai että kun Daisy meni hienosti. Hyvillä mielin mennään Lauantain kisoihin, jotka ovat meidän toiset yhteiset kilpailumme.
 
Nadjakin on mennyt nyt lähiaikoina tosi kivasti koulupuolellakin ja Maanantaina menin sen kanssa kunnon koulutreeniä kentällä. Harjoittelin siirtymisiä, pituushalkaisijalla pysähdyksiä, väistöjä ja voltteja. Varsinkin pysähdykset onnistuivat eilen todella kivasti, Nadja korjasi etujalat joka kerta itse ihan tasan ja pysyi pyöreässä muodossa.
Nyt pitää ottaa ilot irti pehmeästä kentästä, kun kohta alkaa ne kelit, kun ei voi muuta tehdä kotona, kuin käpötellä maastossa ja mennä pelloilla, kunnes tulee tarpeeksi lunta.
 
Nadjan kanssa vuosi sitten...
 
 
 
Tämmöistä tällä kertaa, mitäs tykkäsitte?
 
-Julia

12 kommenttia:

  1. Kiva kuulumispostaus :) ! Ja L-Uran kisoissa nähdään varmaan :p

    VastaaPoista
  2. Kiitos! ja jee kiva nähdä pitkästä aikaa :)!

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus! Multa on mennyt vähän ohi, että kuka tää Daisy on? Jos viittisit tehdä siitä vaikka jotain postausta tai kaikista teidän hepoista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja Daisy on semmoinen vuokraheppa jolla kisailen ja valmentaudun kouluratsastuksessa :) Ja juu voisin tehdäkkin ;)!

      Poista
  4. Vooi että, saa aina onnitella hienoista suorituksista. :D! Onnea taas ja tosi kiva postaus. :)!

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus ! Ja tuutko koko päiväks helasoille ? Ku eiks niin kisoja siiretty sillee et ne alkaa 11.30 ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe Kiitti! Ja en tuu huomenna, mut Sunnuntaina juu :) Ku huomenna mul on illalla aluevalmennukset Nadjalla nii meen sinne sit :)

      Poista
    2. Mut siis kyl mä kisaan huomennaki sen yhen luokan, mut oon siis vaa sen mun suorituksen ajan siel :D Ja juu ne alkaa vast sillon ku se toinen tuomari peruutti tulonsa :/

      Poista
  6. Missä Lura pitää kisoja? Ja tosi mukava postaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja L-Ura pitää tämä viikonlopun kisat Helasoiden tallilla Karjalohjalla :) Yleensä niitä pidetään Riitin tallilla Sitarlassa :)

      Poista