maanantai 11. heinäkuuta 2016

Maastoestetreenit Keravalla

Moikka,

Postauksen kuvat c) Milla Nurmi ja videot c) Jenna Nurmi

Maanantai aamuna hypättiin Kittyn kanssa kaverimme hevosauton kyytiin ja matkasimme kohti Keravaa. Tällä kertaa siellä oli vuorossa maastoestetreenit, joissa käytiin treenaamassa vähän isompia esteitä, kun ollaan tähän mennessä menty Kittyllä vaan harrasteen esteitä.









Aloitettiin treenit tutuista harrasteen 80cm esteistä, jonka jälkeen alettiin tulemaan tuttarin esteitä, eli noin 90cm. Kaikki esteet meni oikein näppärästi, vaikkakin pari hyppyä Kitty vähän liioitteli :D. Mentiin myös semmoista risuestettä, jonka edessä oli hauta. Siihen tuli ekalla kerralla yksi stoppi, koska laukkasin ihan liian vähän eteen. Tultiin uudestaan ja päästiin siitä hyvin yli, kun vaan muistin laukata eteen.

Näiden jälkeen tultiin radan pätkää, jonka jälkeen siirryttiin hautojen luokse. Siellä hypättiin ensin hautaa ja sen jälkeen saatiin kokeilla tulla helpon tehtävää, jossa oli hauta ja n. 100cm tukki. Kitty hyppäsi senkin oikein näppärästi.






Lopuksi mentiin vedelle, jossa lopulta hypättiin jopa vaativan taloa, joka oli n. 110cm. Kitty oli niin hienona ja vielä kun miettii, että Kitty on aiemmin ollut tosi varovainen hypätessään vedellä, niin edistystä on tapahtunut. Nyt onkin sitten hyvä mieli lähteä starttaamaan tuttaria ensi kisoissa. On se Kitty hieno kenttäheppanakin ;)


Oli kyllä tosi mukava päivä ja suurkiitos vielä avuata ja kuvaamisesta Milla ja Jenna Nurmelle! Seuraavaa postausta tuleekin sitten Imatralta ja Lappeenrannasta.












-Julia

3 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Mikä on muuten Donnan oikea nimi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donnan oikee nimi oli joku Donna 123 tai joku tommonen, en muista ihan tarkalleen mitä numeroita tuolla perässä oli :D

      Poista
  2. It remains a dream of mine to ride a horse. But thanks for the video and pictures. They look amazing. Horses are amazing animals. http://resume-review.org/5-phrases-excluded-resume/ for you in case you need info on what has to be excluded from your resume.

    VastaaPoista