tiistai 3. helmikuuta 2015

2 vuotta yhdessä! Kehitystä


Moikka,

Meillä tuli Nadjan kanssa viime kuussa 2 vuotta yhteistä taivalta täyteen, joten ajattelin laitella vähän vanhoja ja uusia kuvia, joista toivottavsti näkyy myös vähän meidän kehityskaartamme :D. Toivottavasti tykkäätte tämmöisestä vähän erikoisemmasta postauksesta valmennuspostauksien keskellä!

Vuosi 2013

Tämä kuva on otettu, kun meidän taipale oli aika alussa ja tässä kuvassa ollaan melkein ensimmäisissä kilpailuissa 60cm luokassa. 
Ensimmäinen kuva Nadjasta meillä ollessaan
Kuva myös keväältä kilpailuista 60cm

Mentiin myös meidän ensimmäinen 80cm



Ensimmäiset koulukilpailut raviohjelma (c) Amanda Ristimäki

(c) Amnada Ristimäki
Menossa esteelle :D (c) Nelli Litmanen 

(c) Erika Heikkilä 
(c) Milla Nurmi

(c) Milla Nurmi

(c) Milla Nurmi

(c) Milla Nurmi

Alettiin pikku hiljaa oppimaan (c) Milla Nurmi



Käytiin hyppäämässä myös maastoesteitä (c) Maarit Hutka
Viimeisiä kisoja vuodelta 2013 ja näissä kisoissa hypättiin meidän ensimmäinen 100cm yhdellä pudotuksella ja koska kaikki muutkin luokassa olleet saivat 4vp ja meillä oli paras aika, joten sieltä tuli mukaan sinivalvoinen ruusuke.

2014

Ekat kisat keväällä 80cm

Pikkuhiljaa alettiin saamaan tasaisuutta kouluratsastukseenkin


Päästiin hyväksytysti läpi harjoitukenttäkisat
Kouluratsastus kehittyy koko ajan ja saatiin jo vähän parempia prosentteja HeC:luokista


(c) Malin LAhtivuori

(c) MalinLahtivuori

2 ylempää kuvaa (c) Marjut Ristimäki
Ollaan voitettu monia ruusukkeita ja parhaimpia suorituksia kaudella 2014 ovat olleet shw tyyliluokan 5.sija ja Ypäjän kisaviikon Harrasteluokan 2.sija!


Rakkain kaikista <3! (c) Jenni Kaurila
Minkälaiselta meidän kehitys näyttää?

-Julia

11 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus ja ootte kehittyny tosi paljon<3:)

    VastaaPoista
  2. Hurjasti ootte kehittyneet, oli kiva kun oli paljon kuvia matkan varrelta. :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia. Ku oon kattonu tota teije menoo nyt sen ajan mitä Nadja on ollu teillä ni te ootte kehittyny ihan sairaasti. Oot saanu Nadjasta kovalla työllä upeen ja ihanan ponin (: sillo ku se tuli teille ni oh gad se oli koko aika kahella jalalla ja nyt se menee kauniisti niiku käsketaan :) ootte ihana pari :)

    VastaaPoista
  4. ootte kehittyny molemmat ihan hirveesti ja oot tehny uskomattoman hienon työn Nadjan kanssa! :o :)

    VastaaPoista
  5. tosi paljon ootte kehittyny ja nadjasta on tullu ihan upee ♥

    VastaaPoista
  6. Ootte kyllä kehittynyt ihan uskomattomasti !! Just yks päivä katoin vanhoja videoita kun nadja oli vasta tullut teille , kyllä on ponillakin lihakset kehittynyt ja paljon ! Ootte ihan super pari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3! Ja jep, eläinlääkäriki on kehunu sen lihasmassaa :D Nykyään se on semmonen muskeliponi ;)

      Poista