keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Kauden ekat kisat!

Moikka,
Sunnuntaina sain taas pitkästä aikaa pukea valkoiset kisahousut jalkaan ja suunnata kohti kisoja. Tällä kertaa trailerin nokka suunnattiin kohti Saloa ja 2-tason estekisoja. Hypättiin siellä luokat 90cm ja 100cm. Kisojen tavoitteena oli saada kvaalit kenttäkisoihin, eli saada molemmista luokista yhteensä enintään 8vp perusradalta.

Ihana kisajengi parin vuoden takaa ❤


Ensimmäisen luokan verryttelyssä Kitty oli hiukan jännittynyt aluksi, mutta rentoutui lopulta. Verkkahypytkin onnistui ihan ok, vaikkakin mun oli  ajoittain vaikea nähdä paikkoja, jonka takia ajauduttiin välillä turhan lähelle esteitä. Rata oli täynnä erikoisesteitä, mutta jos vaan saisin Kittyn laukkaamaan tarpeeksi ja muistan pitää pohkeet lähellä niin Kitty kyllä hyppää. Rata alkoi hyvin ja hyvässä tahdissa. Kittykin oli itse hyvin menossa, joten päästiinkin perusrata puhtaasti. Sen jälkeen päästiin uusintaan ja tottakai unohdin ratsastaa ja sitten siellä tuli pari puomia mukaan. Heti kun jään liikaa miettimään etenemistä esteiden välillä, niin unohdan ottaa niitä puolipidätteitä, jotta heppa ei kuitenkaan pääsisi pitkäksi. Nää 90cm esteet ei ole Kittylle juttu eikä mikään, mutta Kitty on sen verran epävarma vielä, että jos et itse ratsasta kunnolla, niin Kitty ei automaattisesti pelasta sun virheitä. Se on periaatteessa vaan hyvä asia, niin ehkä mäkin pikkuhiljaa alkaisin muistaa käyttää kaikkia apuja tasapainossa.

Dimondi ❤ c) Heta Väinänen


Metrissä sitten verkka sujuikin jo paremmin ja paikat löytyi hyvin verkassa. Radalla kuitenkin heti kakkosesteelle kadotin paikan ja tultiin sen seurauksena esteen juureen. Kitty hyppäsi sen kuitenkin nätisti yli, mutta sen jälkeen olisi tullut sujuvat 3 askelta seuraavalle esteelle, joten päätin pyytää Kittyä vähän eteen välissä, jotta saan ne 3 askelta siihen. Mun ois pitänyt ottaa pidäte ja ottaa vaikka 4 askelta siihen, koska nyt Kitty pääsi pitkäksi ja kolautti puomin alas. Sitä seuraavalle esteelle unohdin sitten pitää pohkeet kiinni ja siihen tuli yksi stoppi. Tokalla kerralla mentiin yli ja sitten loput esteet meni taas jo paremmassa tempossa ja päästiin maaliin ilman muita virhepisteitä. Eli tulos oli 8vp.

Vaikka tulokset eivät olleet päätä huimaavia, niin olen silti tyytyväinen, sillä Kitty oli innokkaasti menossa esteille, eli noi virheet olis ollu korjattavissa, jos oisin muistanu ratsastaa paremmin. Noh, tästä on sitten hyvä parantaa ensi kerralla ja saatiinpahan ainakin kvaalit kesän kenttäkisoihin.

Daisy ❤ c) Heta Väinänen


Delille kuuluu myös hyvää. Käytiin viime viikolla Iian kouluvalkussa ja voi kun pikkunen kehittyy niin hyvää vauhtia. Iian ohjeilla sain Delin menemään kivan tasaisena ja Deli on niin ihana, kun se tunneilla yrittää parhaansa.

Puksu astui ikävästi viime viikolla naulaan, mutta onneksi selvittiin vain säikähdyksellä. Jalkaan ei tullut paisetta tai muutakaan, joten kävin eilen jo ekaa kertaa taas ratsastamassa. Herralla oli kyllä hieman patoutunutta energiaa, joten ei se maastolenkki kauheen rento kyllä ollut :D

Nyt odotan vaan tosi paljon, että päästään nuorukaistenkin kanssa aloittamaan kisakautta. Aloitetaan varmaan jostain seurakisoista ennen, kuin päästään ikäluokkakisoihin.

❤ c) Heta Väinänen


Mites teillä on lähtenyt kisakausi käyntiin?

Hyvää kevättä kaikille!

-Julia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti