torstai 17. lokakuuta 2013

Pitkästä aikaa...

Siitä onkin vierähtänyt jo melkein 2 viikkoa kun olen viimeksi postaillut, hups! Ei vaan ole jotenkin jaksanut postailla, vaikka onkin loma...  No mutta koitan nyt kertoa menneistä viikoista sen verran mitä muistan.
Oltiin, ei viime, vaan sitä edellisenä viikonloppuna Keksin kanssa siellä aluekenttäkatsauksissa. Lauantaina tehtiin koko tunti kavaljetti- ja muita kontrolliharjoituksia. En kamalasti muista tuosta päivästä, muuta kuin että mentiin paljon tarkkuustehtäviä ja lopuksi tultiin semmosta pientä rataa eli tultiin ensin pitkällä sivulla olevat kolme estettä, sitten tuli tiukka käännös ja pieni pysty, kaarevalla linjalla jollekkin 50cm laineelle ja sen jälkeen taas kaareva linja ja toinen pieni pysty ja sitten laine toisesta suunnasta, sitten innarit ja kentän päädyssä raviin ja ravipuomit. Esteet oli tuona päivänä suurimmillaan joku 50-60cm.
Sunnuntaina hypättiinkin sitten isompaa rataa (korkeus oli joku 80-90cm). Käytiin kaikkia tehtäviä läpi ja lopuksi tultiin rataan aika pitkää rataa (oiskohan ollu jotain 15 tai 16 estettä). Keksi oli molempina päivinä tosi hyvä ja kuuliainen. Pari päivää sitten tulikin sitten sähköpostiin viesti että : "Kenttäratsastuksen aluevalmennus katsastukset on pidetty ja rengas v.2014 valittu. Onneksi olkoon, olet mukana!". 
Jee! Nyt me ollaan Keksin kanssa vuoden 2014 aluekenttärenkaassa!

Oltiin viikko sitten Perjantaina Nadjan kanssa Veeran estevalkussa Laakspohjan tallilla. En siitä muista kauheasti mitään muuta, kun että aluksi poni oli pois avuilta. Se myös heilutteli päätään ja olisi vain halunnut mennä kovaa. No mutta lopputunnista poni rupesi rauhoittumaan ja lopputunnilla se olikin tosi hyvä! Rupes kuuntelemaan pohkeita ja hypyt oli rauhallisia ja tuntuivat kivoille :).

Laura lähti just viikko sitten ulkomaille lomailemaan, joten olen liikuttanut nyt molemmat ponit joka päivä (tietysti on ollut myös vapaapäiviä).

Eilen Janina<3 tuli meille yöksi ja käytiin illalla ratsimassa Wallulla ja Keksillä maastossa.

Tänään oltiin aamulla Nadjan kanssa Anun estetunnilla. Poni oli superhyvä! Ei olekkaan ollut pitkään aikaan noin hyvä estetunnilla. Tultiin siis alussa kentän keskellä olevaa ristikkoa ja siinä mentiin tavallaan kaheksikkoa. Aina kun ylitti ristikon niin laukka vaihtui. Sitten ruettiin tulemaan sarjaa, jossa oli ensin 40cm ristikko ja innarivälillä 60cm pysty. Sitten pystyä nostettiin joka kerta ja harjoituksen lopuksi se oli joku 100cm. Sitten lisättiin pystyn perään 80cm okseri ja sen jälkeen pysty 60cm. Tultiin sitä ja lopuksi korkeudet oli jotain ristikko 40cm-innariväli-pysty 100cm, 1 laukkaaskel-okseri 90cm- 1 laukka-100cm pysty. Sitten tultiin vielä pari kertaa 100cm sarjaa.

Äiti myös kuvas videoita ja Janina kuvas kuvia nii laitan teille pienen koosteen:



Päivällä kävin ratsimassa yhdellä ponilla, josta kuulette sitten myöhemmin lisää...

Illalla kävin Keksillä maastossa ja äiti tuli Wallulla kärryjen kanssa.

Lauantaina mennään Hihsiin ja sitä ennen aamulla on tallikisat riitin tallilla, jonne menen yhellä Vanilla ponilla 30-40cm luokkaan ::D.

Käykäähän muuten laittamassa kysymyksiä mun askiin! http://ask.fm/JulialoveNadja

Kommatkaa mitä tykkäsitte!

-Julia


2 kommenttia: