lauantai 3. tammikuuta 2015

Vuosi 2014!

Moikka,

Viime vuosi piti sisällään kaikenlaista ja ajattelin nyt koota teille pienen katsauksen kuluneeseen vuoteen. Toivottavasti tykkäätte!

Tammikuu
Tässä kuussa ei tapahtunut mitään ihmeempää, Tizin kanssa enimmäkseen vielä tutustuttiin toisiimme ja tehtiin paljon mäkitreenejä ja maastoja kunnon kohotukseksi. Nadjan kanssa käytiin Minna Leppälän kenttäaluerenkaan valmennuksessa viikottaisen valmentautumisen lisäksi.





Helmikuu
Helmikuussa käytiin ahkerasti valmennuksissa ja vuoden ensimmäisetkin kilpailut käytiin pomppimassa ihan seuratasolla. Nadjan sekä Keksillä menin kisoissa 80cm ja molempien kanssa tuli siistit, kauden ensimmäiset radat. Kilpailujen lisäksi käytiin Nadjan kanssa Markku Söderbergin estevalmennuksessa, sekä Minna Leppälän kenttäaluerenkaan valmennuksessa.





yllä olevat kuvat (c) Heta Väinänen
 Maaliskuu
Käytiin Nadjan kanssa taas Markku Söderbergin estevalmennuksessa, sekä käytiin Tizin ja Nadjan kanssa Iia Wennerstrandin rataharjoituksissa laakspohjassa. Menin molemmilla tutustumisluokan HeC:n ja Nadjan kanssa tämä oli ensimmäinen HeC rata, eikä se mennyt kamalan hyvin. Poni oli aika jännittynyt, mutta kyllä sieltä hyviäkin pätkiä tuli. Päästiin ainakin hyväksytysti läpi meidän ensimmäinen HeC. Tizin kanssa saatiin prosentteja 63% ja niistä oli ihan hyvä lähteä kohti tulevia kilpailuja. Tässä kuussa käytiin myös Minnan aluevalmennuksessa ja valmennukset olivat ensimmäistä kertaa ulkokentällä.





Huhtikuu
Huhtikuussa valmentauduttiin Tizin ja Nadjan kanssa Iian koulutunneilla ja Nadjan kanssa Anu Virolaisen estetunneilla viikottain. Tässä kuussa käytiin hyppäämässä mun ja Nadjan ensimmäiset aluekilpailut 90cm tasolla ja rata oli hyvä muuten, mutta yksi lähestyminen meni pieleen ja siksi 4vp. Olin silti todella tyytyväinen! Tässä kuussa käytiin myös minun ja Tizin ensimmäisissä kisoissa ja mentiin Nurmijärvellä HeB:0. Saatiin prosenteiksi 66% ja risat ja oli todella tyytyväinen!
Nadjan kanssa käytiin myös kenttäkilpailuharjoituksissa Peuramaalla, joissa mentiin koulukoe HeB:0 ja estekoe 90-100cm korkeudella. Koulukokeeseen ei voinut olla muuta, kuin tyytyväinen, poni teki parhaansa ja saatiin 56,8%. Vaikka prosentit eivät olleet päätä huimaavat, poni tuntui todella hyvälle ja se oli meidän ehdottomasti paras koulurata siihen mennessä. Estekokeessa tuntui ensimmäisiä kertoja siltä, että meidän yhteistyö rullaa hyvin ja sen ansiosta saatiinkin 0vp.
Tässä kuussa käytiin Tizin kanssa myös meidän toisissa kilpailuissa HeC-luokasta voitto ja HeB-luokasta kolmas sija, vaikka poni innostuikin laukkalisäyksessä vaihtamaan laukan ja vetämään pari pukkia.
Käytiin myös Hangossa Keksin ja Tizin kanssa menemässä K.N Special ja molempien kanssa tuli hyvät radat. Keksin kanssa yllettiin 2 sijalle.






Kolme alinta kuvaa (c) Eleh kuvat


Toukokuu
Toukokuussa käytiin Nadjan kanssa vuoden viimeisissä aluevalmennuksissa ja tällä kertaa ne olivat Niinisalossa ja siellä päästiinkin hyppäämään 2 päivää maastoesteitä. Saatiin matkaseuraksi Ida ja hänen poninsa Ulpukka, joten reissu oli todella mukava.
Toukokuussa oli myös L-URa:n seurakisat. Lauantaina oli koulukilpailut, joihin menin Tizillä HeB ja sijoituttiin 2.sijalle! Sunnuntaina hyppäsin kahdella "lainaponilla", sekä Nadjalla. Yksi poni, jolla menin oli siro russponi Liisa, jolla on todella paljon pomppua. Liisä suoritti koko radan hienosti ja voitettiin koko luokka. Toinen lainaponini oli suomenpienhevonen Turri, jonka kanssa tehtiin siisti 60cm yhdella pudotuksella. Nadjan kanssa mentiin 80cm ja juuri meidän tuurilla alkoi sataa meidän suorituksen aikaan, joten ei siitä radasta oikein mitään tullut.
Käytiin Tizin kanssa myös Vensyjen seurakoulukisoissa menemässä HeB, napaten 3.sija, sekä LoR:n seurakoulukisoissa HeB, napaten 4.sija.
Nadjan kanssa käytiin myös Karakumissa hyppimässä maastoesteitä, sekä Hattulassa Teppo Hakalan maastoestevalmennuksessa.
Toukokuussa käytiin vielä Heinäsissä seurakoulukisoissa Nadjalla HeC, ihan ok radalla, sekä Tizin kanssa HeB, josta saatiin 65,4% ja sillä yllettiin 2.sijalle!

Liisa ♥ (c) Elina Järvinen

(c) Elina Järvinen

(c) Nelli Litmanen



(c) Tiiti Talala

(c) Heta Väinänen

(c) Heta Väinänen

(c) Heta Väinänen

(c) Heta Väinänen

Kesäkuu
Tässä kuussa käytiin Tizin kanssa meidän ensimmäisissä aluekilpailuissa Salossa. Mentiin HeC ja saatiin hyvät prosentit, sekä luokan voitto!
Kesäkuussa oli myös Ypäjän kisaviikko, jossa kisasin Nadjalla ekat kenntäkilpailut ja Tizin kanssa kilpailtiin poniderbyssä koulupuolella. Kenttäkisat menivät ihan hyvin, estekoe 80cm päästiin puhtaasti, sekä maastokoe mentiin puhtaasti ja se oli todella kiva kokemus.
Poniderby Tizin kanssa meni myös hyvin, ekana päivänä mentiin HeB:0, josta saatiin 66% ja sijoituttiin 7/42! Tokana päivänä mentiin K.N Special ja saatiin prosentteja 66,7% ja sijoituttiin sijalle 5/42!
Käytiin Nadjan kanssa hyppäämässä myös L-URa:n estekisoissa 80cm ja saatiin 0vp, sekä LoR:n derbykentän kisoissa 80cm ja 90cm. Ekassa luokassa saatiin siisti ja puhdas rata, joka ylsi sijalle 6/32! Tokassa luokassa möhlin itse yhden lähestymisen, joten luokasta saatiin tulokseksi 4vp yhden puomin takia.
Käytiin perheen kanssa lomamatkalla Espanjassa ja ponit saivat viettää ansaittua lomaa.
Kesäkuussa lomailun jälkeen käytiin Tizin kanssa Laaksolla aluekoulukilpailuissa HeB, FEI kenttäkilpailuohjelma poneille. Rata oli yksi kauden parhaista Tizin kanssa ja saatiin prosentteja 66,8% ja se riitti luokan voittoon!

(c) Amanda Ristimäki

(c) Tessa Hostikka

(c) Sinna Pohja
Heinäkuu
Käytiin LoR:n alue/kansallisissa derbykisoissa 80cm 0vp ja koska arvostelu oli A.1.0, kaikki 0-radan tehneet sijoittuivat 1sijalle! 90cm möhlin itse taas lähestymisiä, joten 2 puomia tuli alas.
Nadjan kanssa käytiin myös Dumissa hyppäämässä 80cm ja 90cm. Ekassa luokassa saatiin hyvä rata, sekä uusinnassa kivat tiet ja sijoituttiin 4/48!
Käytiin myös L-Uran junnupäivillä Nadjan kanssa, jossa käytiin JuhoNorilon estevalmennuksessa ja Lotta Leppäkorven kouluvalmennuksessa.
Kisattiin Jumping kemiössä 90cm ja päästiin perusrata 0vp, mutta uusinnassa olin niin häkeltynyt, että unohdin ratsastaa, joten puomi tuli alas.
Hypättiin myös Sea Horse Weekissä 2 luokkaa, 80cm ja 90cm. Ekassa luokassa oli tyyliarvostelu, josta saatiin hyvät pisteet ja sijoituttiin 5.sijalle!


2 ylempää kuvaa (c) Susanna Loikkanen


2 ylempää kuvaa (c) Marjut Ristimäki

(c) Kristiina G

(c) Malin Lahtivuori



Elokuu
Kävin lainaponin Leksan kanssa nappaamassa L-URan naamiaiskilpailuista 3.sija, sekä Tizin kanssa Aluekoulukilapiluista HeB 3.sija! Nadjan kanssa käytiin seurakoulukisoissa Heinäsissä HeC ja rata oli todella hyvä! Saatiin 64% ja se oikeutti neljänteen sijaan. Samaisissa kisoissa menin Tizin kanssa meidän ensimmäisen HeA radan, josta saatiin 60,5% ja viides sija!
Seuraavana päivänä oli samassa paikassa estekisat, joihin menin Nadjalla 80cm ja 90cm. Ekassa luokassa saatiin kiva ja puhdas rata, joka oikeutti viidenteen sijaan. Tokassa luokassa harmillisesti vika este tippui alas, vaikka muuten rata oli hyvä ja siisti. Yhteispisteissä, kun koulu, ja esteradan pisteet laskettiin yhteen oltiin 2.sijalla ja saatiin meidän ensimmäinen yhteinen pokaali.
Käytiin myös meidän toisissa kenttäkisoissa Nadjan kanssa ja saatiin kaikista lajeista hyväksytty suoritus ja sijoitus ylsi 17/39.

Leksa ja metsänpeikko (c) Nina Tiainen




neljä ylempää kuvaa (c) Heta Väinänen


Syyskuu
Käytiin Nadjan kanssa Perttulassa maastorataestekisoissa ja päästiin puhtaasti loppuun. Arvostelu oli A.1.0, joten oltiin jaetulla 1.sijalla. Syyskuussa aloin myös ratsastamaan Daisylla. Nadjan kanssa käytiin Billnäsissä hyppäämässä 80cm ja 90cm, Ekassa luokassa saatiin kiva puhdas rata, 0-0vp ja 2.sija! Tokassa luokassa kuski ohjaili ponia minne sattuu, eli unohdettiin hypätä yksi este, josta tuli 4vp. Muuten rata tuntui todella hyvältä ja poni toimi hyvin.
Käytiin Nadjan kanssa meidän kolmansissa kenttäkisoissa Ypäjällä ja nämä kisat olivatkin meidän yhteisen taipaleen yksi parhaista suorituksista, ellei jopa paras.
Poni oli kerrankin koulukokeessa todella hyvä ja kuuliainen ja saatiin tuomarilta paljon kehuja, sekä 66%. Olin hetken varmaankin iloisin tyttö maailmassa, kun kova työ vihdoin tuotti hedelmää kouluradoillakin. Esteratakin sujui 0vp, sekä maastokoe päästiin maaliin myös 0vp ja se tunne sen maastoradan jälkeen oli ihan uskomaton. Sijoituttiin lopulta 2.sijalle, olin niin ylpeä Nadjasta!



2 ylintä kuvaa (c) Heta Väinänen


2 ylempää kuvaa (c) Malin Lahtivuori


Lokakuu
Käytiin oman seurani LoR:n mestaruuksissa, Daisyllä koulupuolella ja Nadjalla estepuolella.
Daisyn kanssa napattiin 2.sija luokasta, sekä mestaruuksista. Nadjan kanssa menin alle 80cm ja sijoituttiin siistillä radalla viidennelle sijalle. 90cm:ssä päästiin perusrata 0vp, mutta uusinnassa, joka oli nostettu 100cm (koska rvostelu oli a.m.5) tuli yksi puomi alas. Olin silti todella tyytyväinen poniin!
Käytiin Hetan kanssa myös Hihsissä.

Marraskuu
Käytiin Daisyn kanssa kouluratsastuksen aluerenkaan katsastuksissa ja päästiin sisään. Käytiin Daisyn kanssa myös L-URan seurakoulukisoissa kokeilemassa meidän ensimmäinen HeA, joka meni ihan hyvin. Nadjan kanssa menin saman seuran järjestämiin estekilpailuihin hyppäämää seuraavana päivänä 90cm, joissa saatiin kotiin viemisiksi 1.sija. Marraskuussa haettiin Dimondi meille ja heti reilu viikon päästä käytiin meidän ensimmäisissä kilpailuissa hyppäämässä 90cm. Saatiin tasainen rata 0vp ja kuudes sija. Nadjan kanssa hyppäsin samoissa kisoissa 80cm ja päästiin 2.sijalle puhtaalla radalla. Tässä kuussa käytiin Dimondin kanssa Mikko Mäentaustan ja Johanna Mikkolan valmennuksessa.



Ylemmät kuvat (C) Heta Väinänen


2 ylempää kuvaa (c) Tiiti Talala


Joulukuu
Käytiin laivalla ja vietettiin joulua isovanhempieni kanssa. Hevosilla oli rennompi kuukausi, lähinnä maastoillen ja pellolla rallitellen, vaikka käytiinkin Joulukuun alussa Mikko Mäentaustan valmennuksessa Dimondin kanssa. Joulukuun alussa käytiin Dimondin kanssa myös kenttäratsastuksen maajoukkuekatsastuksissa Ypäjällä.



Kuvat (c) Heta Väinänen


Vuosi oli todella tapahtumarikas ja kiitos kaikille tukijoille, ystäville ja perheelleni, jotka olitte siinä mukana. Iso kiitos kuuluu myös kaikille valmentajilleni, jotka ovat auttaneet minua eteenpäin ratsatuksessa viime vuonnakin. Nyt alkoi uusi vuosi ja se pitää sisällään uusia kujeita ja toivotaan, että siitä tulee mahtava!

-Julia

6 kommenttia:

  1. Vautsi mikä hieno vuosi. :) ihania kuvia ja kiva postaus, mielenkiintoista luettavaa!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä vuoteen 2015! Olet yksi sympaattisimmista kisaajista, joihin olen kisojen ohella törmännyt. Terv. Yhden poniratsastajan äiti

    VastaaPoista