lauantai 27. heinäkuuta 2013

Kamun kanssa nurin

Kuten otsikosta voi päätelläkkin niin eilen kaaduttiin Kamun kanssa. 
Ensin olin Keksin kanssa koulutunnilla ja sitten Laura & Bessi ja Annamari & Kamu tulivat kanssa. Tunti meni tosi hyvin ja mentiin koko tunti kaikenlaisia taivutteluita eri suuntiin yms. Sitten tunnin lopuksi kiipesin Kamun selkään, jotta saisin harjoitella ensi viikon Sunnuntain kisoja varten. Aluksi meni ihan hyvin, mutta oli vähän laiska. Sitten yhessä laukannostossa, se nosti laukan aikas laiskasti, joten näpäytin raipalla pepulle, joten heppa "innostui" siitä vetämämään pienen pukin ja samassa sen jalat menivät sekaisin ja kaatui koko hepo jalkani päälle. Onneksi ei kummallekkaan käynyt sen pahemmin.  Ei nyt valitettavasti ole kuvia/videoita siitä.
Tänään sitten aamulla lähdin Keksillä Lauran ja Bessin kanssa maastoon. Mentiin semmonen tunnin lenkki ja hyvin meni. Lenkin jälkeen otin Nadjan ja harjoittelin Kentällä niihin samaisiin ensi viikon sunnuntain kisoihin. Poni oli tänään tosi hyvällä päällä ja rata meni ihmeen hyvin. Ei ookkaan poni ollut vähään aikaan näin hyvä! Illalla sitten kun olin tuomassa poneja laitsalta, niin olin viisaasti pukenut ballerinat vain nopeasti jalkaan ja siinähän sitten juuri silloin Nadja astuu vahingossa siihen saman jalan päälle, jonka päälle Kamu oli eilen kaatunut. Noh, enpähän enää lähde tallille noissa "pilipali" kengissä :D



Keskiviikkona äiti piti mulle ja Lauralle estetunnin ja Lauran iskä kuvas meitä, joten saatte pitkästä aikaa taas videon :

-Julia

2 kommenttia: